ResilEast-ohjelma yhdistää täysin uudella tavalla itäisen Suomen energiatalouden ja maanpuolustuksen tarpeet. ResilEast on koko maan taloutta, työllisyyttä ja puolustusta edistävä, konkreettinen toimenpideohjelma, joka tukee kasvuriihen linjauksia, hallituksen Itäisen Suomen ohjelmaa sekä EU:n niin kutsutun valkoisen kirjan linjauksia, joissa otetaan kantaa EU-maiden resilienssiin.

ResilEast-ohjelma julkistetaan virallisesti Itä-Suomen Energiapäivillä 13.-14.5. Leppävirralla. Ohjelman esittelee vetytalousyrittäjä, U-Cont Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Sistonen.

Ohjelma on jo herättänyt suurta kiinnostusta mediassa. Helsingin Sanomat haastatteli Suomen Vetylaakson toimitusjohtaja Jami Holtaria ja uutisoi 3.5:

”Uusi energiainfrastruktuuri pystyisi auttamaan puolustusta ja puolustusvoimien tarpeita rajalla. Emme ole nyt ihan Salpalinjaa ole tekemässä uusiksi mutta vihreää linjaa”, sanoo toimitusjohtaja Jami Holtari.

Myös Verkkouutiset uutisoi aiheesta. Puolustusvoimien ex-komentaja, kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) nostaa esiin ajatuksen tuulivoimaloiden hyödyntämisestä itärajan puolustuksessa. Lindberg kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä ja viittaa kommentissaan Hesarin uutiseen:

”Tätä olen sanonut vajaan vuosikymmenen. Sen sijaan, että estetään ilmavalvonta Venäjälle, käännetään se eduksi. Simppeliä, Lindberg kommentoi.


Ohjelmaa ovat olleet kehittämässä muun muassa vetytalousyrittäjä Jari Sistonen U-Cont Oy:stä, tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen LUT-yliopistosta ja kenraaliluutnantti evp Arto Räty Puolustusministeriöstä.

Lue Jami Holtarin näkemykset ja koko juttu Hesarista: https://www.hs.fi/talous/art-2000011192311.html

Suomen Vetylaakso Ry
Evästekäytäntö

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne tallentavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.