Suomen visio on rakennettava sähköistyvälle teollisuudelle koko maan resurssit hyödyntäen

Itäisen Suomen kehitystä jarruttaa paikallisen energiatuotannon puute. Tuulivoima olisi nopein ratkaisu tähän haasteeseen, mutta Puolustusvoimien nykyisen tutkajärjestelmän teknologiset rajoitteet jarruttavat ratkaisujen löytämistä. Nykyinen tilanne on muodostunut itäisen Suomen elinvoimaisuuden kannalta kestämättömäksi. Haasteiden ratkaiseminen turvallisuutta vaarantamatta vaatii rohkeutta ja pitkää sitoutuneisuutta. Suomen kansantalouden sekä itäisen Suomen elinvoiman ja turvallisuuden kannalta on huolestuttavaa, jos miljardien eurojen teolliset investoinnit karkaavat ulkomaille puhtaan energian tuotannon puutteen takia.

Kansainvälisesti suunta aluevalvonnassa on jo toinen. Ruotsissa ja Puolassa tuulivoimaa hyödynnetään puolustuksen tukena, erityisesti droonien torjunnassa. Dagens Nyheter DN julkaisi 6.6.2026 ”Vindkraften – vår nya försvarslinje mot fiendens drönare”. Sama voidaan toteuttaa myös Suomessa, mutta kokonaisvaltaisemmin ResilEast-ohjelman kautta.

ResilEast on noin 25 vuoden kehitysohjelma, jolla vahvistetaan Suomen ja EU:n itäisten raja-alueiden turvallisuutta, energiaomavaraisuutta ja taloudellista elinvoimaa yhdistämällä energia-, infrastruktuuri- ja puolustusratkaisuja yhdeksi kokonaisuudeksi.

ResilEast tarjoaa Suomelle mahdollisuuden rakentaa energiajärjestelmää, joka samalla vahvistaa turvallisuutta. Kun energia-, tie-, data- ja sähköverkkoja rakennetaan yhdessä, voidaan luoda kustannustehokkaita ratkaisuja myös puolustuksen tarpeisiin.

ResilEast-mallin ideana on rakentaa tukeutumisrakenteita erilaisille puolustuksen ja erityisesti droonintorjunnan tarpeille. Eri rakenteisiin voidaan kytkeä tarpeen mukaan kameroita, tutkia, ääni- ja tärinäantureita. Rakenne voi olla osa energiantuotantoon liittyvää infraa, tietä tai varmuusvarastoa.

Puolustuksen kustannusten kasvaessa on löydettävä ratkaisuja, jotka vahvistavat samanaikaisesti taloutta ja turvallisuutta. ResilEast luo mahdollisuuden kasvattaa kansallista varallisuutta, parantaa puolustuksen vaikuttavuutta ja luoda Suomelle uusia tulovirtoja energia-alan kautta.

Tarvitsemme laajaa yhteistyötä viranomaisten, yritysten ja poliittisten ryhmien kesken, jotta itäisestä Suomesta voidaan rakentaa kasvun, turvallisuuden ja teollisen uudistumisen moottori koko Euroopalle.

Eduskunnan ResilEast -verkoston puheenjohtajisto:
kansanedustaja Timo Suhonen sd.
kansanedustaja Hanna Holopainen, vihr.
kansanedustaja Ville Kaunisto, kok.
kansanedustaja Markku Siponen, kesk.

Lue lisää ResilEast-ohjelmasta: https://resileast.com/

Samankaltaiset artikkelit